Nimeni on Heidi Laukkanen, vm-78 ja olen kotoisin Kuopiosta. Olen muuttanut nykyiseen kotiini Heinävedelle aviomieheni Perttu Laukkasen vm-75. luokse vuosia sitten.

Kotimme sijaitsee kuvankauniilla paikalla Heinäveden Tetrivaarassa.

Pihassa on vuonna 2006 valmistunut makuuparsi pihatto jossa märehtii 50 lypsävää + nuorkarja.

Ensimmäisen rotikkani hankin vuonna -97 äitini Pirjon kanssa, kun asuin vielä Kuopiossa. Haimme koiran Yörnilän Kennelistä ja nimeksi tälle veijarille tuli Yörnilän mr. Arttu. Arttu jäi kuitenkin äidilleni kun muutin Heinävedelle.

Meidän oli aika hankkia itsellemme oma narttu ja sekin löytyi Yörnilän Kennelistä. Pienen pieni rottistyttö saapui sitten kesällä meitä viihdyttämään. Nimi on Yörnilän Polly, mutta kutsumme häntä Almaksi. 

Koiralaumamme kasvoi kun toimme Ruotsista nartun, Rottline's Li:n. Lilli asustelee kuitenkin Kuopiossa äitini luona. Lillin pentueesta kotiin jätettiin sitten oma kasvatti R Diiva DiskoHile a.k.a. Tiitu. Ja vihdoin sain sitten kotiini Tiitun pennun R Golden Girl a.k.a Una.

Tiitun ja Masin pentue olikin sitten sellainen josta pennun jättämistä kotiin en kauaa miettinyt. Kotiin jäi R.Illusion Love "Maisa" ja pentueesta sijoitin vielä yhden nartun.Eli kotona on tällä hetkellä 4 rotikka narttua.sijoituksessa koiria on muutama. Koiriimme voitte tutustua niiden omilla sivuilla. 

 

TERVETULOA TUTUSTUMAAN REINIKKALAN KENNELIN KÄTKÖIHIN!

 

 

 

 

 

Uutiset/päivitykset  

päivitetty: 15.06.2009!

  

Kuvakansio linkitetty likkisivuille!!!

 ---------------------------------------

!!!!!!UNA ASTUTETTU!!!!

Pentujen odotetaan syntyvän viikolla 33!!!

  

Heinäveden näyttely:

UNA AVO EH1

Maisa JUN EH1

Ninni JUN EH3

Iitu JUN H

  

Paljon on ennättänyt taasen tapahtua....

  

Viron voittaja näyttelyssä: Devil AVO EH, Una AVO H ja Maisa JUN ERI2!!!

Sama maa, Klubsieger: Devil AVO EH, Una AVO EH JA Maisa JUN ERI2!!!!

Mai Mai teki sen mitä siltä odotin, sai ERIT molempina päivinä!  

Seuraava etappi onkin sitten kotipitäjän näyttely sunnuntaina, 14.06.2009!!!

Una aloitti reissun aikana juoksut, joten astutus piakkoin!

Ja sulhanen Devil tahkoi Virossa koulareita KK1 JA KK2 VERRAN!    Onnea Merjalle ja etenkin tolle komistukselle=)

  

  

Unasta ja Devilistä hyviä treeni kuvia tullut sivuille: http://qardian.com/

Käykäähän katsomassa!!!

  

R.Farre "Onni" ja Kari Nuutinen...

Kokkolassa 09.05.09 Pelastushaku läpi ainoana koirakkona! Onnea Onnea!

  

Tiitu ultrattu TYHJÄKSI!!!!

Yhdistelmä tullaan uusimaan vielä seuraavaan juoksuun jos koiran kunto sen antaa myöten!!!

----------------------------------------

TIITUN JUOKSUT ALKOIVAT!

ASTUTUS VIIKOLLA 15!

PENTUJEN ODOTETAAN SYNTYVÄN VIIKOLLA 24!!

  

UUDET KOTARIT TYÖN ALLA!  

---------------------------------------

VOITTAJA 2008 HKI!

Maisa PEK1,KP,VSP-PENTU!

R.Holy Greed JUN EH

R.Holy Pearl JUN H

Tiitu AVO EH

Una AVO EH

  

-------------------------------------

LAHDEN PENTUNÄYTTELY:

Maisa 1KP VSP-PENTU!

Jedi-veli pikku urosten 3

Isoissa pennuissa Luna 3 ja Pimu 4! Kiitos kun tulitte paikalle!

Kasvattajaluokka 2 KP

KIITOS HANDLEREILLE: Merja, Marjo, Jenna ja Sara!!!

Arvostelut tulos sivuille jahka sen kasaan saan =)

Tulossa sivua päivitetty...

------------------------------------

Tulossa sivuille kuvia...

Maisalle valokuviin kuvia! Kiitos Pate kuvauksesta=)

---------------------------------------

Roopen jalostustarkki HYLÄTTY

Jo ennen tarkastusta olin päättänyt etten koiraa jalostukseen käytä. Koiran ulkomuoto eikä luonne läpäisseet minun kriteereitä...

------------------------------------

Sisarukset Una ja Pate suorittaneet Jalostustarkin hyväksytysti, JT 1 =)

Kiitos taas Merja aktiivisuudesta KOIRANI kanssa=)

Ja Elina ja Juha... Iso kiitos kun Orimattilaan ajoitte päivänreissun tuon takia =) No saittehan te "vähän" vinkkejäkin ;-)

-------------------------------------

F-pennuista Farre "Onni" ja First Choice "Fanni" luonnetestattu!!

Onni +203 p. Fanni +197 p.

Onnea molemmille!!!.

--------------------------------------

Una AD-KOE hyväksytysti läpi Hämeenlinnassa 03.10.2008!!!

Kiitos Merja koiran viennistä kokeeseen, olet aarre =)

--------------------------------------

Matti poikanen muutti Lieksaan isänsä luokse...

  

Masi valioitui myös haussa 21.09.2008!!! Pisteet upeat 286!

Masista siis 2*KVA saman kauden aikana!!! Huisisiti onnea Lieksaan pojat !!  

----------------------------------------

ONNEA NUUTISET JA ONNI!!!

"Pohjoosen" pm pronssia jäljeltä!!

  

Tulossa sivua, ja muuta pientä =)

------------------------------------------  

Nöpön blogiin linkki.

Tuore valio Masi kilpaili joensuussa 25.5 jäljellä huikein pistein 296!Tottis 98, maastot 198! Onnea pojille TAAS=)

Masi KVA!!!

Iisalmi 24.05.2008, JÄLJELTÄ UPEAT 286p!!!

Onnea pojat!!

------------------------------------

  

17.5.2008 Una NUO EH2

Devil AVO ERI2, PU2,VA-SERT.

Masi KÄY EH1

18.5.2008 Una  NUO H

Devil AVO ERI2

-----------------------------------

Lisätty I-pennuille oma valokuvakansio, ja uusia etusivun kuvia valokuviin!

Lisää kuvia piakkoin!

I-PENNUT SYNTYNEET 3.5.2008!!! 4+4. Tiitu ja pennut voi hyvin=)

Masi ja Juha HK3 Luokkavoitto ykköstuloksella!

ONNEA Teille molemmille täältä pentulaatikosta!

Lisätty H-Pennun (Lunan) blogi osoite

---------------------------------

Kaikki H-Pennut varattu!  

---------------------------

Lisätty Urhon linkki

---------------------------

Kuvia marsupilameista Merjalle=) ja muille niitä vaatineille=) Ollos hyvä!

Yksittäiskuvat kaikista tällä viikolla kunhan saan apukädet!

-----------------------------

TIITU ULTRATTU 25.3.2008TIINEKSI!!!

Pentujen laskettu syntymäaika on 28.4.08!

---------------------------------

KAIKKI H-PENNUT ALUSTAVASTI VARATTU!!

Lisätty kuvia H-pennuista valokuviin(eihän niitä voi olla kuvaamatta)

!! PENTUJA-PENTUJA !!

Pennut syntyivät 10.03.2008

4+4 ja yksi siivetön enkeli tyttö!

Kuvia laittelen tuonne valokuviin!

Reinikkalan Farre"Onni"!!!

SRY VUODEN TULOKAS 2007!! ONNEA ONNEA 

KOKO PERHEELLE!!!!

JA SAMALLA ISO KIITOS KARI, MARJA JA VILLE

  

TIITU ASTUTETTU 25.02.2008! 

 .........................................

Eno 03.02.2008:

Tiitu AVO ERI2,PN2,VA-SERT

Una JUN EH4

Remu JUN--

Pate JUN H

Edi AVO H

.

---------------------------

Kajaani 06.01.2008:

Tiitu AVO ERI

UNA JUN ERI

Maahismetsän Civa Caveri KÄY EH1

----------------------------

Ruotsissa PMV-07

Tiitu AVO1, Una JUN 2

------------------------------

Messarissa:Tiitu AVO EH, Una JUN EH,Remu JUN EH3,Pate H

----------------------------

Vanha kännyni löytyi ihmeen kaupalla, joten vanha numero on käytössä!

0405145532

----------------------------

Sivujen ilmettä uusittu!

----------------------------

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

© 2007 Reinikkalan Rottweiler's

                                                                                                                       

                                                           

  

  

  

  

  

  

                      

  

                                          

   

  

 
Reinikkalan Rottweiler's
Reinikkalan Rottweiler's
 
Tervehdys Reinikkalasta
Tervehdys Reinikkalasta
 
Heidi&Perttu Laukkanen
Heidi&Perttu Laukkanen